Tuomioistuimen yleisötilaisuuden esteettömyys

XX.XX.2020 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

XX.XX.2020

YVTLTK/7XX/2020

Esteellisyys, Pyörätuoli, Toimivalta, Työtuomioistuin, Yhdenvertaisuuden edistäminen, Yleisötilaisuus

Lainvoimainen

Pyörätuolia liikkumiseensa käyttävä vammainen henkilö katsoi tulleensa syrjityksi, kun tuomioistuin oli järjestänyt kaikille avoimen yleisötilaisuuden paikassa, johon ei ollut esteetöntä kulkua. Lisäksi hakija pyysi lautakuntaa toteamaan, että vastaaja oli laiminlyönyt sille viranomaisena kuuluvan velvollisuuden edistää yhdenvertaisuutta.

Vastaaja kiisti syrjineensä hakijaa ja katsoi, ettei asiassa ollut kysymys yhdenvertaisuuslain tarkoittamasta kielletystä syrjinnästä eikä vastaaja ollut laiminlyönyt velvollisuuttaan edistää yhdenvertaisuuden toteutumista.

Tapahtuman tarkoituksena on ollut tuomioistuimen toiminnan esittelemisen lisäksi nimenomaisesti myös tuomioistuimen toimitiloina käytettävän arvorakennuksen ja esimerkiksi niissä säilytettävän taiteen esittely yleisölle. Tapahtuman tarkoitus ja tavoite huomioon ottaen vastaajan ei olisi ollut mahdollista toteuttaa tapahtumaansa missään muissa tiloissa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että tavoitetta yhteiskunnallisesti merkittävien tilojen esittelemisestä laajalle yleisölle julkisuuden ja avoimuuden toteuttamiseksi oli pidettävä yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitettuna, perus- ja ihmisoikeuksien ja Suomen oikeusjärjestyksen kannalta hyväksyttävänä tavoitteena. Koska rakennuksen täyden esteettömyyden edellyttäminen olisi aiheuttanut koko tilaisuuden peruuntumisen ja koska tilojen esteellisyydestä johtuvia ongelmia oli selvityksen mukaan pyritty ratkomaan tarjoamalla tapahtumapäivänä tarvittaessa mukautettua versiota avoimien ovien päivän kierroksesta, tapahtuman järjestämistä osittaisesta esteellisyydestä huolimatta oli pidettävä myös asianmukaisena ja tarpeellisena ja siten oikeasuhtaisena keinona tavoitteen saavuttamiseksi.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan kyenneen kumoamaan asiassa syntyneen syrjintäolettaman välillisestä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että vastaajan vastauksesta ei ilmennyt, että vastaaja olisi ennen tapahtumaa arvioinut esteellisyysasiaa. Vastaaja ei ollut myöskään esittänyt, millaisia konkreettisia toimia sillä olisi ollut tehtävissään yksittäisen pyörätuolinkäyttäjän osallistumisen turvaamiseksi. Vastaaja oli ollut tietoinen tilojensa esteellisyydestä, mutta ei ollut tiedottanut tästä seikasta tapahtumaa koskevissa esitteissä tai esimerkiksi verkkosivuillaan. Vastaaja ei ollut myöskään selvittänyt viestinvaihdossaan hakijalle, olisiko avoimien ovien päivään kuuluva opastettu kierros ollut mahdollista toteuttaa edes osittain.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaaja ollut ryhtynyt yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla riittäviin toimenpiteisiin esteettömyysnäkökohtien huomioon ottamiseksi avoimien ovien päivää järjestäessään. Koska kysymys oli ollut kertaluontoisesta tapahtumasta ja koska vastaaja on selvittänyt ryhtyneensä toimenpiteisiin yleisten tilojensa esteettömyyttä koskevien seikkojen kartoittamiseksi sekä lisännyt verkkosivuilleen informaatiota tilojensa saavutettavuudesta ja esteettömyysrajoitteista, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaajaa ollut tarpeen määrätä ryhtymään yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi tässä asiassa.