Yleisötilaisuuden esteettömyys
XX.XX.2017 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2017
YVTLTK/2XX/2017 (YVTLTK/2XX/2015)
Esteellisyys, Syrjintäolettama, Uhkasakko, Yleisötilaisuus
Lainvoimainen
Poliittisen yhdistyksen yleisölle avoimen keskustelutilaisuuden järjestäminen esteellisissä tiloissa oli pyörätuolia käyttävän vammaisen hakijan syrjintää.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli 14.12.2015 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen, jossa hän oli pyytänyt yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa toteamaan vastaajan toimineen yhdenvertaisuuslain välillisen syrjinnän kiellon vastaisesti järjestäessään yleisölle avointa poliittista keskustelutilaisuutta ja kieltämään vastaajaa syrjimästä uudelleen tilaisuuksissaan. A:n haettua päätökseen muutosta, hallinto-oikeus katsoi, ettei vastaaja ollut kyennyt kumoamaan syntynyttä syrjintäolettamaa ja kumosi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen sekä palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Vastaaja oli selvittänyt järjestävänsä perinteisesti tilaisuutensa jossakin panimoravintolassa, yleensä ravintola K:ssa. Koska tila oli kuitenkin ollut 16.4.2015 pidettyä tilaisuutta järjestettäessä jo varattu, tilaisuus järjestettiin poikkeuksellisesti ravintola T:ssä.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta selvitti, että tila jossa vastaaja kertoi yleensä järjestävänsä tilaisuutensa, on esteetön.
Vastaaja ilmoitti pyrkivänsä valitsemaan tilaisuuksiensa paikat siten, että niiden saavutettavuus on mahdollisimman hyvä. Vastaaja ilmoitti kiinnittävänsä jatkossa tarkempaa huomiota tilan saavutettavuuteen.
Hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan vastaava tilaisuus oli edelleen vuonna 2016 järjestetty samoissa esteellisissä tiloissa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, ettei sillä 14.12.2015 päätöstä tehdessään voinut olla tiedossa, että vastaaja aikoo edelleen päätöksen jälkeenkin järjestää vastaavat tilaisuutensa esteellisissä tiloissa. Vastaaja ei hallinto-oikeudelle lähettämässään selvityksessä esittänyt, että sen 26.4.2016 järjestämän yleisölle avoimen tilaisuuden järjestämiselle esteellisissä tiloissa olisi ollut jokin hyväksyttävä syy. Vastaaja ei myöskään lautakunnalle 31.3.2017 esittämässään vastauksessa tuonut esiin mitään hyväksyttävää syytä tilaisuuden järjestämiselle esteellisissä tiloissa.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi näin ollen, ettei kyse ollut poikkeuksellisesta hyväksyttävään syyhyn perustuneesta tilajärjestelystä, kun vastaaja oli edelleen jatkanut menettelyään ja järjestänyt yleisölle tarkoitettuja tilaisuuksiaan esteellisessä tilassa, jonne pyörätuolia käyttävillä vammaisilla ihmisillä ei ollut pääsyä.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi aiheelliseksi asettaa kieltopäätöksensä tehosteeksi 2000 euron uhkasakon.