Yleisötilaisuuden esteettömyys
XX.XX.2017 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2017
YVTLTK/2XX/2017
Esteellisyys, Syrjintäolettama, Välillinen syrjintä, Yleisötilaisuus
Lainvoimainen
Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa tarvitseva hakija katsoi tulleensa syrjityksi, kun hänen ei ollut mahdollista osallistua poliittisen yhdistyksen järjestämään yleisölle avoimeen tilaisuuteen tilojen esteellisyydestä johtuen.
Vastaaja kertoi järjestävänsä julkiset tilaisuutensa mahdollisuuksien mukaan helposti saavutettavissa esteettömissä tiloissa, ja omat tilaisuutensa pääosin omissa tiloissaan.
Vastaajan mukaan tilaisuus pidettiin luennoitsijan yllättävän Turun vierailun takia erittäin tiukalla aikataululla, eikä vastaaja onnistunut alle viikossa saamaan haluamiansa tiloja, joten tilaisuus pidettiin vastaajan omissa tiloissa, jotka olivat esteelliset.
Vastaaja ei selvittänyt mitä mahdollisia muita tiloja kuin Turun pääkirjaston Studio –tilan, se olisi pyrkinyt saamaan käyttöönsä tilaisuuden järjestämiseksi eikä myöskään, ettei muita esteettömiä tiloja olisi ollut saatavilla tilaisuuden järjestämiseksi.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi näin ollen, ettei kyse ollut poikkeuksellisesta hyväksyttävään syyhyn perustuneesta tilajärjestelystä.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan menettelyn järjestää yleisölle avoin tilaisuus esteellisessä tilassa syrjineen hakijaa välillisesti ja kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan tai kehenkään muuhun vammaiseen henkilöön kohdistuvaa syrjivää menettelyä.