Yleisötilaisuuden esteettömyys

XX.XX.2017 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

XX.XX.2017

YVTLTK/2XX/2017

Esteellisyys, Syrjintäolettama, Välillinen syrjintä, Yleisötilaisuus

Lainvoimainen

Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa tarvitseva hakija katsoi tulleensa syrjityksi, kun hänen ei ollut mahdollista osallistua poliittisen yhdistyksen järjestämään yleisölle avoimeen vaalitilaisuuteen tilojen esteellisyydestä johtuen.

Vastaajan mukaan kysymyksessä oli osana laajempaa kuntavaalikampanjaa järjestetty keikkailta yökerho D:ssä. Päätöstä tapahtuman järjestämisestä tehtäessä oli tiedossa, että tila on esteellinen.

Vastaaja perusteli menettelyään sillä, että sen tapahtumalla tavoittelema kohderyhmä oli tavoitettavissa halutussa laajuudessa vain mainituissa esteellisissä tiloissa sekä sillä, että kyse oli vain yhdestä esteellisestä vaalikampanjatapahtumasta, kun kaikki muut vastaajan järjestämän vaalikampanjan tapahtumat oli pidetty esteettömissä tiloissa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta piti hyväksyttävänä vastaajan tavoitetta käydä menestyksellistä vaalikampanjaa tavoittelemalla erilaisia kohderyhmiä erilaisissa yhteyksissä.

Vastaaja oli järjestämällään vaalitapahtumalla tavoitellut noin 20 – 40 vuotiaita maailmanparannushaluisia ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneita henkilöitä. Vastaaja ilmoitti tietävänsä, että tähän kohderyhmään kuuluu myös vammansa takia liikuntarajoitteisia henkilöitä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei näin ollen pitänyt tavoitteen saavuttamiseksi käytettyä keinoa, yleisölle avoimen vaalitapahtuman järjestämistä esteellisissä tiloissa, asianmukaisena ja tarpeellisena.

Vastaaja ei kiistänyt, ettei muita esteettömiä tiloja olisi ollut saatavilla tilaisuuden järjestämiseksi.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi näin ollen, ettei kyse ollut poikkeuksellisesta hyväksyttävään syyhyn perustuneesta tilajärjestelystä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan menettelyn järjestää yleisölle avoin poliittinen vaalitilaisuus esteellisessä tilassa syrjineen hakijaa välillisesti ja kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan tai kehenkään muuhun vammaiseen henkilöön kohdistuvaa syrjivää menettelyä.