Verkkopankkitunnusten saaminen

26.10.2017 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

26.10.2017

YVTLTK/119/2016

Lainvoimainen

Hakija katsoi tulleensa syrjityksi, kun hänen Venäjän passiaan taikka Suomen viranomaisten ulkomaan kansalaiselle myöntämää ajokorttia ei hyväksytty tunnistusasiakirjaksi verkkopankkitunnusten saamiseksi pankissa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että pankin menettely oli yhdenvertaisuuslain 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla perustunut lakiin ja menettelyllä oli hyväksyttävä tavoite. Näin ollen lautakunta katsoi, ettei kysymys ollut välittömästä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että pankki oli voinut yhdenvertaisuuslaissa mainituin perustein hyväksyttävästi vaatia hakijalta pankin tunnistusperiaatteissa tunnistamiseen hyväksytyn asiakirjan hänen tunnistamisekseen. Kun hakijalla oli mahdollisuus saada suomalainen henkilökortti, joka maksaa 55 euroa ja on voimassa 5 vuotta, lautakunta katsoi, ettei tätä voitu pitää kohtuuttomana.

Näin ollen lautakunta katsoi, että pankin menettelylleen esittämä tavoite oli hyväksyttävä ja sen saavuttamiseksi käytetyt keinot oikeasuhtaisia, ja hylkäsi hakemuksen.