Vammaisuuden huomioiminen päivähoidossa
XX.XX.2018 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2018
YVTLTK/4XX/2018
Häirintä, Päivähoito, Syrjintäolettama, Vammaisuus
Lainvoimainen
Hakijan lapsella on alaraajojen jäykkähalvaus. Lapsi oli hakemushetkellä päivähoidossa kunnallisessa päiväkodissa. Hakija oli osallistunut päiväkodissa lapsensa esiopetuksen järjestämistä koskevaan tapaamiseen, jossa hän oli saanut lastentarhanopettajan puheista sen käsityksen, etteivät kaikki kunnan varhaiskasvatuksen työntekijät halunneet työskennellä erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten kanssa. Hän katsoi, että hänen lapsensa oli näin ollen asetettu päivähoitopalvelussa eriarvoiseen asemaan. Hakija vaati lautakuntaa tutkimaan, oliko kunta syrjinyt hänen lastaan tämän vammaisuuden perusteella ja arvioimaan, oliko lastentarhanopettajan menettely edellä tarkoitetussa tapaamisessa yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua häirintää.
Saadun selvityksen mukaan syy siihen, miksi kaikki kunnan varhaiskasvatuksen työntekijät eivät halunneet työskennellä erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten kanssa saattoi liittyä esimerkiksi työntekijöiden terveydentilaan tai heidän ammattitaitoonsa. Kyseisessä päiväkodissa henkilökunnalta edellytettiin motivoituneisuutta työskennellä erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten kanssa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei asiassa ollut syntynyt välitöntä syrjintää tai häirintää koskevaa syrjintäolettamaa ja hylkäsi hakemuksen.