Tulkkauspalvelussa apuvälineiden järjestäminen

XX.XX.2021 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Hakija on kuulonäkövammainen henkilö. Hänelle on myönnetty Kansaneläkelaitoksen (jatkossa Kela) tulkkauspalvelupäätöksellä oikeus saada Kelan järjestämää tulkkauspalvelua. Hakija katsoi, että vastaaja syrji häntä hänen kuulonäkövammaisuutensa perusteella, kun Kela järjesti kuulovammaisille tarvittavat laitteet tulkkauksen seuraamiseen, mutta Kela ei järjestänyt laitteita kuulonäkövammaisille. Hakija vaati, että Kela tarjoaisi tarvittavat apuvälineet tulkkauspalvelulain ja Kelan palvelukuvauksen nojalla.

Kela katsoi, ettei sillä ole velvollisuutta järjestää henkilökohtaisia apuvälineitä tulkkauspalvelulain nojalla ja niiden järjestäminen ylittäisi Kelan toimivallan. Kyse oli lisäksi palveluntuottajien työvälineistä. Kela on tulkkauspalvelunsa hankinnassa edellyttänyt palvelukuvauksen mukaan, että palveluntuottaja vastaa kirjoitustulkkaukseen kuuluvista laitteista sekä niiden käytöstä ja huollosta aiheutuvista kustannuksista.

Kelan palvelukuvauksessa todettu koski yleisesti kirjoitustulkkausta, eikä vain tiettyä asiakasryhmää. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että palveluntuottajat ovat itse hankkineet työssään tarvitsemansa apuvälineet, ja kyse oli tulkkien työvälineistä. Kela ei määrännyt tai edellyttänyt, että palveluntuottajien tulee käyttää tiettyjä laitteita tiettyjen asiakasryhmien kanssa.

Käytännössä tämä johti siihen, että näkevä tulkkauspalvelun käyttäjä voi seurata tulkkausta tulkin työvälineeltä. Kuulonäkövammainen hakija taas joutui itse järjestämään tavan seurata kirjoitustulkkausta, esimerkiksi henkilökohtaisilla apuvälineiden avulla. Hakijaan tämä käytäntö vaikutti siten, että hän on seurannut kirjoitustulkkausta vanhoilla Kelan tarjoamilla apuvälineillä, joiden toimivuus on ollut vaihtelevaa. Asiassa ei voitu luotettavasti selvittää tulkkauspalvelun asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita eikä sitä, miten he seuraavat tulkkausta ja mikä taho heille on järjestänyt apuvälineet seurata tulkkausta. Lautakunta katsoi, ettei hakija ole Kelasta johtuvasta syystä joutunut eri asemaan kuin muut tulkkauspalvelun asiakkaat. Kyse ei siten ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetusta välillisestä tai välittömästä syrjinnästä.

Hakijan vaatimus järjestää tulkkauksen seuraamiseksi tarvittavat apuvälineet voitiin tulkita kohtuullista mukautusta koskevaksi pyynnöksi. Asiaa koskeva vakuutusoikeuden päätös huomioon ottaen mukautusta ei kuitenkaan voitu pitää Kelan näkökulmasta kohtuullisena. Hakija oli myös toisaalta saanut asiassa vastaajan palvelua, ja hänellä oli käytettävissään tarpeelliset apuvälineet tulkkauksen seuraamiseksi. Lautakunta katsoi, että objektiivisesti arvioiden asiassa ei ollut syytä olettaa, että Kela olisi kohdellut hakijaa yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjinnän kiellon vastaisesti tulkkauksen seuraamiseksi tarvittavien laitteiden järjestämisessä. Asiassa ei syntynyt yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaista syrjintäolettamaa.

Tulkkauspalvelun järjestämisessä oli kuitenkin kyse Kelan lakisääteisestä tehtävästä. Lisäksi Kelalla oli mahdollisuus vaikuttaa sekä palveluntuottajiin että hankinnan järjestelyihin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lautakunnan käsityksen mukaan vaikutti siltä, että Kela ei ole riittävällä tavalla ottanut huomioon kuulonäkövammaisia tulkkauspalvelun käyttäjiä apuvälineiden järjestämisessä eikä siten heidän syrjinnän vaarassa olevaa asemaansa.

Kelan selvityksistä ei käynyt ilmi, että Kela olisi arvioinut yhdenvertaisuuden edistämistä asiassa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kiinnitti Kelan huomiota yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentin mukaiseen edistämisvelvoitteeseen ja kehotti sitä ryhtymään toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi tulkkauspalvelujen järjestämisessä koskien tulkkauksen seuraamiseen tarvittavia apuvälineitä.