Tulkkauspalvelu ulkomaanmatkalle
XX.XX.2019 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2019
YVTLTK/6XX/2019
Business-luokka, Kohtuulliset mukautukset, Syrjintäolettama, Tulkkauspalvelu, Ulkomaanmatka
Lainvoimainen
Hakija katsoi Kelan syrjineen häntä hänen vammaisuutensa perusteella asettamalla hänet muihin nähden epäedullisempaan asemaan, kun hänelle ei ollut välitetty ulkomaanmatkalle tulkkia lentokoneen business -luokkaan. Hakijan käsityksen mukaan on tavallista juhlistaa merkkipäivää businessluokassa, jonka vuoksi tulkkauspalvelua pitäisi myöntää myös business-luokkaan.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että hakijan vaatimuksessa saada tulkki business-luokkaan on kyse pyynnöstä kohtuullisiin mukautuksiin. Se, ettei Kela myönnä tulkkia business-luokkaan, koski kaikkia tulkkauspalvelun asiakkaita.
Asiassa saadun selvityksen perusteella Kela oli tarjonnut tulkkia economy-luokkaan, jolloin hakija olisi saanut tulkkauspalvelua lennolle ja ulkomaanmatkalleen. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei asiassa syntynyt yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaista syrjintäolettamaa kohtuullisten mukautusten epäämisestä, kun Kela ei ole välittänyt hakijalle tulkkia lentomatkan business-luokkaan ja hylkäsi hakemuksen.