Tulkkauspalvelu
XX.XX.2020 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2020
YVTLTK/4XX/2018
Kohtuulliset mukautukset, Syrjintäolettama, Tulkkauspalvelu, Videoblogi
Lainvoimainen
Hakija katsoi, että Kelan tulisi kohtuullisena mukautuksena myöntää hänelle tulkkausta videoblogien tekemiseen. Hakija oli tulkkaushakemuksessaan pyytänyt tulkkausta 1,5 tunnin ajaksi. Kelan tulkinnan mukaan videoblogien tekeminen ei synnytä sellaista vuorovaikutustilannetta, johon tulkkauspalvelua voidaan myöntää tulkkauspalvelulain nojalla.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että se ei toimivaltansa puitteissa voi lausua tulkkauspalvelulain tulkinnasta eikä siitä, minkälaisiin tilanteisiin tulkkauspalvelua on mainitun lain nojalla järjestettävä. Asiassa oli kyse videoblogin tekemisestä ja siihen tarvittavasta tulkkauksesta, jotta videoblogi olisi saavutettavissa myös kuulevalle yleisölle. Lautakunta katsoi, että asiassa ei ole kyse sellaisesta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa hakija voisi kohtuullisin mukautuksin ”yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla”. Kyse ei siten ollut yhdenvertaisuuslaissa kielletystä kohtuullisen mukautuksen epäämisestä.
Hakija ei esittänyt asiassa myöskään sellaista selvitystä, jonka perusteella syntyisi perusteltu olettama siitä, että Kela olisi kohdellut hakijaa hänen henkilöönsä liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Asiassa ei syntynyt yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaista olettamaa välittömästä tai välillisestä syrjinnästä. Lautakunta hylkäsi hakemuksen.