Palvelun esteettömyys
XX.XX.2019 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2019
YVTLTK/5XX/2018
Kohtuullinen aika, Kohtuulliset mukautukset, Saavutettavuus
Lainvoimainen
Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa käyttävä hakija katsoi tulleensa syrjityksi kun A Oyj:n liikkeessä ei tehty hänen liikkeessä asioimiseensa tarvitsemaa kohtuullista mukautusta, joka olisi ollut irtoluiskan asentaminen liikkeen sisäänkäynnille.
Hakijan mukaan hän ei ollut lainkaan päässyt asioimaan A Oyj:n liikkeessä, koska liikkeen sisäänkäynnillä olleesta luiskasta huolimatta hän ei 10-15 senttimetrin kynnyksen vuoksi ollut päässyt sähköpyörätuolillaan liikkeeseen. Hakemuksen mukaan hakija oli 19.6.2018 pyytänyt vastaajaa hankkimaan olemassa olevan luiskan oheen toisen, sisäänpääsyn mahdollistavan luiskan sekä tiedustellut luiskasta uudelleen 28.6.2018. Hakijan mukaan vastaaja oli tuolloin vastannut hakijalle, että muutos toteutetaan vasta kauppakeskusremontin yhteydessä. Vastaajan mukaan se oli tapauksen johdosta tilannut myymälään luiskan, joka oltiin saamassa heinä-elokuussa 2018.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että kun vastaaja ei ole ryhtynyt hakijan pyytämän mukautuksen toteuttamiseen ennen suurempaa remonttia, asiassa syntyi olettama hakijan pyytämien kohtuullisten mukautuksen epäämisestä.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että kohtuullisen mukautuksen epäämistä pidetään yhdenvertaisuuslain 8 §:n 2 momentin mukaan laissa tarkoitettuna syrjintänä. Kohtuullinen mukautus on toteutettava kohtuullisessa ajassa mukauttamispyynnön esittämisestä.
Asiassa saadun selvityksen mukaan luiskaa ei ollut asennettu ainakaan ennen heinäkuuta 2018. Vastaaja oli ilmoittanut tilanneensa luiskan, joka asennettaisiin vasta heinä-elokuussa 2018 eli yli kuukauden kuluttua mukautuspyynnön esittämisestä.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että vastaaja ei ollut tehnyt pyydettyä mukautusta kohtuullisessa ajassa. Vastaaja ei ollut siten kyennyt kumoamaan hakemuksen perusteella syntynyttä olettamaa kohtuullisten mukautusten epäämisestä
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan evänneen hakijalta hänen tarvitsemansa kohtuulliset mukautukset ja siten syrjineen hakijaa hänen vammaisuutensa perusteella. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan kohdistuvaa syrjintää.