Palkitseminen urheilumenestyksestä

XX.XX.2018 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

XX.XX.2018

YVTLTK/2XX/2017

Palkitseminen, Syrjintäolettama, Urheilumenestys, Vammaisurheilu

Ei lainvoimainen

Hakija oli vuonna 2016 voittanut pronssia tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailuissa perussarjan viestissä. Kaupunki ei palkinnut hakijaa suorituksesta, vaikka hänet oli vuonna 2011 palkittu vastaavasta urheilumenestyksestä. Uusien vuonna 2011 voimaan tulleiden palkitsemissääntöjen mukaan kaupunki katsoi, ettei tarkkuussuunnistus ole sellainen yleisesti tunnettu ja kilpailtu laji, joka oikeuttaisi palkitsemiseen. Hakija katsoi tulleensa syrjityksi urheilusuoritusten palkitsemisessa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi asiassa syntyneen olettama välillisestä syrjinnästä, koska kaupungin palkitsemissäännön mukaan enimmäkseen vammaisille tarkoitetussa urheilulajissa kilpailevaa hakijaa ei palkittu hänen saavuttamastaan urheilumenestyksestä.

Lautakunta katsoi palkitsemissääntöjen muuttamiseen olleen hyväksyttävää niiden aikaisemman tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi ja että palkitseminen on voitu hyväksyttävästi rajoittaa uusien sääntöjen mukaisesti kansainvälisesti tunnettuihin ja kilpailtuihin lajeihin. Koska tarkkuussuunnistus ei ole ollut kansainvälisesti riittävän laajasti tunnettu urheilulaji, kaupungin urheilumenestyksen palkitsemiselle asettamat kriteerit eivät täyttyneet nyt käsillä olevassa tapauksessa. Palkitsemisen rajoittaminen kaupungin palkitsemissäännössä kansainvälisesti tunnettuihin ja kilpailtuihin lajeihin oli yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla asianmukainen ja tarpeellinen keino edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa katsoi asiassa syntyneen syrjintäolettaman kumoutuneen ja hylkäsi hakemuksen.