Oman äidinkielen käyttö viranomaisessa

XX.XX.2020 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu pyysi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta arvioimaan, onko poliisilaitos syrjinyt asianomistajaa hänen kieleensä liittyvän syyn perusteella.

Asianomistaja oli siirretty selviämishoitoasemalta poliisin säilytyssuojaan ja hän oli ollut poliisilain perusteella kiinniotettuna. Tullessaan poliisilaitokselle asianomistaja oli puhunut ruotsia. Selviämishoitoaseman hoitajat olivat todenneet asianomistajan puhuneen hyvin myös suomen kieltä. Säilytyssuojan vartija oli kertonut asianomistajalle ruotsin kielellä, ettei hänen kielitaitonsa ollut riittävä hakijan kiinnioton perusteiden sekä tämän oikeuksien ja velvollisuuksien kertomiseksi. Muutoin poliisin virkamiehet olivat puhuneet hänen kanssaan suomeksi. Asianomistaja oli pyytänyt, että hän saisi asioida ruotsiksi. Suomenruotsalainen työntekijä oli ollut tapahtumahetkellä tauolla, mutta häntä ei pyydetty kommunikoimaan asianomistajan kanssa.

Vastaaja totesi, että kyseessä oli ollut inhimillinen väärinymmärrys koskien asianomistajan tarvetta vaihtaa kieltä. Selviämishoitoaseman hoitajat sekä asianomistajan äiti olivat todenneet hänen ymmärtävän ja puhuvan suomea. Asianomistajan oikeusturva ei vaarantunut sen vuoksi, että hänen kanssaan ei asioitu ruotsiksi. Asianomistaja ei kyseessä olevassa tilanteessa joutunut epäedullisempaan asemaan kuin vertailukelpoisessa tilanteessa olevat henkilöt ja hänen oikeutensa olivat tulleet turvatuiksi kielellisestä menettelyvirheestä huolimatta. Asianomistajaa ei syrjitty sellaisella tavalla kuin yhdenvertaisuuslaki edellytti, eikä uhkasakon asettamiselle ollut perusteita.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi asianomistajan kokeneen, ettei hän saanut asiaansa hoidettua omalla äidinkielellään ja katsonut siitä johtuvan, että hänet oli siirretty myös putkaan. Asianomistaja oli lisäksi ollut päihtynyt ja alaikäinen, jolloin oman äidinkielen käyttö oli ollut erityisen tärkeää.

Lautakunta totesi, että asiaa arvioitaessa oli otettava huomioon perustuslain ja kielilain vaatimukset koskien oman äidinkielen käyttöä, perustuslain 22 §:n mukainen julkisen vallan velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä se, että vastaajan toiminnassa on kyse julkisen vallan käytöstä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi asiassa saadun selvityksen perusteella, että asianomistajan perustuslaissa taattua oikeutta käyttää omaa äidinkieltään oli rajoitettu. Lautakunta katsoi, että asiassa oli tällä perusteella syntynyt objektiivisesti arvioiden olettama, että vastaaja oli kohdellut asianomistajaa tämän kieleen liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin sellaista henkilöä, joka oli käyttänyt äidinkielenään suomea ja voinut asioida suomeksi. Asiassa oli näin ollen syntynyt syrjintäolettama yhdenvertaisuuslain 10 §:ssä tarkoitetusta välittömästä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että se, että vastaaja ei asioinut asianomistajan kanssa ruotsiksi, ei perustunut lakiin. Koska vastaajan menettely asianomistajan asiassa ei perustunut lakiin, menettelylle ei ollut yhdenvertaisuuslain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettua oikeuttamisperustetta.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaaja kyennyt kumoamaan asiassa syntynyttä syrjintäolettamaa. Lautakunta katsoi, että vastaaja oli syrjinyt asianomistajaa hänen kieleensä liittyvän syyn perusteella yhdenvertaisuuslain 8 §:n vastaisesti ja että vastaajan menettely oli ollut yhdenvertaisuuslain 10 §:ssä tarkoitettua asianomistajan välitöntä syrjintää. Lautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta syrjivää menettelyään ja asetti päätöksen tehosteeksi 5 000,- euron uhkasakon.