Muu henkilöön liittyvä syy
XX.XX.2018 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2018
YVTLTK/3XX/2017
Lautakunnan toimivalta, Muu henkilöön liittyvä syy, Oikeudellinen asema, Vastatoimien kielto
Kunta oli myöntänyt hakijan täysi-ikäiselle lapselle (A) ympärivuorokautisen asumispalvelun yksityisen
palveluntuottajan ylläpitämässä asumisyksikössä. Hakija oli A:n edunvalvoja ja asumisyksikön
omaisyhdistyksen aktiivinen jäsen. Kunta ja palveluntuottaja asettivat asumisyksikköön tehdyn
työsuojelutarkastuksen johdosta hakijalle ja eräille muille henkilöille erilliset järjestyssäännöt, joilla muun muassa rajoitettiin heidän oikeuttaan vierailla yksikössä.
Hakija katsoi kunnan ja yksityisen palveluntuottajan syrjineen häntä muun henkilöön liittyvän syyn
perusteella. Hän katsoi, että muu henkilöön liittyvä syy oli asiassa se, että hän oli pyrkinyt varmistamaan
A:n hoidon asianmukaisuuden asumisyksikössä. Hän katsoi lisäksi kunnan toimineen vastatoimien kiellon vastaisesti, kun kunta oli aloittanut A:lle laaditun erityishuolto-ohjelman tarkistamisen. Hakija vaati yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa tutkimaan, olivatko vastaajat menetelleet asiassa syrjinnän kiellon tai vastatoimien kiellon vastaisesti sekä asettamaan vastaajille uhkasakot.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että hakijan asema edunvalvojana oli yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu muu henkilöön liittyvä syy. Saadun selvityksen perusteella ei kuitenkaan ollut aihetta olettaa, että hakijan kohtelu olisi perustunut hänen edunvalvoja-asemaansa vaan hänen käyttäytymiseensä, mikä ei muodostanut henkilöön liittyvää syytä. Lautakunta katsoi, ettei asiassa ollut syntynyt olettamaa syrjinnän kiellon tai vastatoimien kiellon vastaisesta menettelystä ja hylkäsi hakemuksen.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi lisäksi, että siltä osin kuin asia koski hakijan
vanhemmuutta, lautakunnalla ei ollut toimivaltaa tutkia asiaa, koska sitä ei ollut saattanut vireille naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tasa-
arvovaltuutettu tai työmarkkinoiden keskusjärjestö.