Messutapahtuma

26.11.2020 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

26.11.2020

YVTLTK/636/2019

Messutapahtuma, Mielipide, Näytteilleasettaja, Välitön syrjintä, Yhdistys

Lainvoimainen

A ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on sen sääntöjen mukaan muun muassa edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Vastaaja O ry oli yhdessä M osuuskunnan kanssa järjestänyt messutapahtuman. M osuuskunta oli koonnut alan näyttelyn, ja O ry oli vastannut tapahtuman luento-ohjelmasta.

A ry oli ilmoittautunut messuille näytteilleasettajaksi ja saanut M osuuskunnalta osallistumistaan koskevan kielteisen päätöksen. A ry oli lähettänyt M osuuskunnalle pyynnön osallistumisensa uudelleenarvioimiseksi, jolloin A ry oli hyväksytty näytteilleasettajaksi. M osuuskunta oli kuitenkin sen jälkeen ilmoittanut peruuttavansa hakijan näytteilleasettajaksi hyväksymisen.

Yhdistyksen puheenjohtajana tapahtuma-aikaan toiminut B yhtyi hakijan hakemukseen. Hakijat katsoivat joutuneensa syrjityksi mielipiteensä vuoksi, kun A ry:tä ei hyväksytty messujen näytteilleasettajaksi.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että hakijayhdistyksen kertaalleen jo hyväksytyn osallistumisen peruuttaminen oli johtunut hakijayhdistyksen kannattamaan mielipiteeseen liittyvästä negatiivisesta huomiosta. Vastaaja ei olisi kohdellut hakijayhdistystä vastaavalla tavalla, jos hakijayhdistys ei olisi kannattanut sen säännöistä edellä selostetusti ilmeneviä mielipiteitä.

Lautakunta totesi, että tapahtumaan osallistumisen epäämiselle voi kuitenkin sinänsä olla muu, yhdenvertaisuuslain kannalta hyväksyttävä peruste esimerkiksi silloin, jos näytteilleasettajaksi ilmoittautuneen tahon toiminnan ja tapahtuman tarkoituksen välillä ei ole asiallista yhteyttä. Tällaisen perusteen käsillä oloa tuli arvioida tapauskohtaisesti. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella näytteilleasettajiksi oli hyväksytty muitakin opetusalaan suoranaisesti liittymättömiä yhdistyksiä.

Asiassa ei ollut väitetty, että hakijayhdistyksen toiminta olisi kajonnut toisten perus- ja ihmisoikeuksiin tai yllyttänyt epäkunnioitukseen tai vihaan tavalla, joka estäisi hakijayhdistystä saamasta yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaista suojaa mielipiteeseen perustuvalta syrjinnältä. Näin ollen lautakunta katsoi, että asiassa syntyi olettama välittömästä syrjinnästä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaaja voinut vedota mahdolliseen kävijämäärän laskuun sen menettelyn oikeuttavana perusteena. Lautakunta piti suuren yleisötapahtuman turvallisuuden varmistamista sinänsä hyväksyttävänä ja tärkeänä tavoitteena. Asiassa ei kuitenkaan ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hakijayhdistyksen osallistumisen olisi voinut katsoa aiheuttaneen vaaraa tapahtuman turvalliselle toteutumiselle. Tämän vuoksi kyseessä ei ollut yhdenvertaisuuslain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä syy.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaaja ollut kyennyt kumoamaan syntynyttä syrjintäolettamaa ja syrjineen hakijayhdistystä ja B:ta yhdistyksen jäsenenä evätessään hakijayhdistyksen jo kertaalleen hyväksytyn osallistumisen messuille näytteilleasettajana. Lautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijoihin kohdistuvaa syrjintää mielipiteen perusteella.