Kunnan tarjoamien liikuntapalveluiden esteellisyys

XX.11.2025 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Asiassa oli kyse vastaajakunnan liikuntakeskuksen ja liikuntapalvelukeskuksen puutteellisesta esteettömyydestä. Hakija, joka käyttää liikkumiseen pyörätuolia, oli loppuvuodesta 2024 halunnut alkaa harrastaa liikuntakeskuksessa, jossa liikkuakseen hän oli tarvinnut liikuntapalvelukeskuksessa ladattavan rannekkeen. Hakija ei päässyt kulkemaan itsenäisesti liikuntakeskuksessa tai liikuntapalvelukeskuksessa ovien automatisoimattomuuden ja raskauden vuoksi. Vastaajakunta asensi 9.7.2025 liikuntakeskuksen oviin tarvittavat avausmekanismit. Liikuntapalvelukeskuksen osalta vastaajakunta totesi, ettei se ryhtyisi toimenpiteisiin.

Lautakunta totesi aluksi, että vastaajakunnan tarjoamien liikuntapalveluiden on erityisesti vammaisyleissopimuksesta ja sen tulkintaa koskevasta yleiskommentista nro 2 johtuvien velvoitteiden mukaisesti oltava vammaisille henkilöille esteettömiä ja saavutettavia.

Lautakunta totesi, että hakijan kulku oli ennen 9.7.2025 ollut riippuvaista muista asiakkaista tai henkilökunnasta, eikä hän tuon ajankohdan jälkeenkään ollut kyennyt liikkumaan itsenäisesti liikuntapalvelukeskuksessa. Lautakunta katsoi hakijalle aiheutuneen kummankin toimipisteen osalta vähäistä suurempaa haittaa, ja että asiassa syntyi olettama hakijaan vammaisuuden perusteella kohdistuneesta välillisestä syrjinnästä.

Vastaajakunta ei ollut selvittänyt, miksi se ei ennen 9.7.2025 ollut ryhtynyt toimenpiteisiin liikuntakeskuksen osalta varmistaakseen tiloihinsa esteettömän pääsyn ja liikkumisen, ja liikuntapalvelukeskuksen osalta se oli nimenomaisesti todennut päättäneensä olla ryhtymättä esteettömyystoimenpiteisiin. Lautakunta katsoi, että vastaajakunta ei siten ollut esittänyt syrjintäolettaman kumoavaa selvitystä syrjintäolettaman synnyttänen menettelynsä yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitetusta hyväksyttävästä tavoitteista, eikä siten myöskään tavoitteiden saavuttamiseksi käytettyjen keinojen asianmukaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Vastaajakunnan menettelyssä oli siten ollut kyse liikuntakeskuksen osalta 9.7.2025 saakka jatkuneesta ja liikuntapalvelukeskuksen osalta edelleen jatkuvasta hakijaan välillisesti vammaisuuden perusteella kohdistuneesta syrjinnästä.

Lautakunta arvioi asiaa myös yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettujen kohtuullisten mukautusten epäämisen kannalta. Lautakunta totesi, että hakijalla oli liikuntakeskuksen osalta 9.7.2025 sakka ja liikuntapalvelukeskuksen osalta tuon ajankohdan jälkeenkin ollut tarve kohtuulliselle mukautukselle, jolla varmistetaan hänen yhdenvertainen pääsynsä vastaajakunnan tarjoamien liikuntapalveluiden ja niihin kiinteästi liittyvien palveluiden pariin. Hakijan tarve oli tullut vastaajakunnan tietoon hakijan marraskuusta 2024 sille lähettämien viestien johdosta, joissa hakija oli todennut, ettei pääse itsenäisesti sisään liikuntapalvelukeskukseen tai kykene liikkumaan liikuntakeskuksessa. Hakija oli nimenomaisesti pyytänyt ovien automatisoimista, minkä pyynnön vastaajakunta oli 18.11.2024 ilmoittanut välittävänsä edelleen.

Lautakunta totesi, että vastaajakunnalla ei ole ollut velvollisuutta tehdä hakijan tarvitsemaa kohtuullista mukautusta juuri hakijan pyytämällä tavalla, vaan se on voinut täyttää sen yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden muullakin hakijan tarpeisiin vastaavalla tavalla. Mukautuksia koskevaan vuoropuheluun tulee ryhtyä välittömästi tai ainakin kohtuullisessa ajassa mukautusvelvollisuuden syntymisestä. Vastaajakunta oli ryhtynyt tällaiseen vuoropuheluun vasta 28.2.2025 viitatessaan mahdollisuuteen saada henkilökunnan apua ovien avaamiseen. Lautakunnan näkemyksen mukaan vuoropuhelun aloittamiseen kulunutta aikaa ei ollut pidettävä kohtuullisena aikana.

Lautakunta totesi, että henkilökunnan tarjoama apu voi joissakin tilanteissa olla riittävä mukautustoimenpide pyörätuolia käyttävän henkilön sisäänpääsyn varmistamiseksi tai muun kulun varmistamiseksi. Toimenpide voi olla riittävä etenkin, kun henkilö on itse pyytänyt kohtuullisen mukautuksen järjestämistä tällä tavoin, tai kun kyse on väliaikaiseksi tarkoitetusta järjestelystä pysyvämpää esteettömyysratkaisua odotettaessa tai sellaisen ollessa poissa käytöstä. Tällaisen toimenpiteen riittävyys edellyttää joka tapauksessa varmistumista siitä, että henkilökunta tosiasiassa huomaa apua tarvitsevan henkilön. Lautakunta totesi selvyyden vuoksi, että yhdenvertaista kulkemista ei voi järjestää siten, että kulkeminen on osaksikaan riippuvaista palveluiden muista käyttäjistä.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella vastaajakunnan viittaamassa mahdollisuudessa saada ovista liikkumiseen apua henkilökunnalta oli tulkittava olleen kyse muusta kuin väliaikaiseksi tarkoitetusta toimenpiteestä. Lautakunta ei myöskään voinut vakuuttua siitä, että vastaajakunta oli tehnyt kohtuulliset toimenpiteet varmistaakseen, että henkilökunta huomaisi apua tarvitsevan hakijan ja mahdollistaisi siten tämän yhdenvertaisen kulkemisen. Lautakunta arvioi, että vastaajakunnan toimenpiteiden ei voitu katsoa vastaavan hakijan tarpeisiin. Vastaajakunnan katsottiin syrjineen hakijaa liikuntakeskuksen osalta 9.7.2025 saakka ja liikuntapalvelukeskuksen osalta tuon ajankohdan jälkeenkin epäämällä tältä kohtuulliset mukautukset.

Lautakunta arvioi asiaa vielä yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden kannalta. Lautakunta totesi, että esitetystä selvityksestä ei ilmennyt, miten vastaajakunta oli arvioinut yhdenvertaisuuden toteutumista tarjoamiensa liikuntapalveluiden esteettömyyden tai rannekkeen lataamisen edellytysten osalta. Riippumatta vastaajakunnan toimenpiteiden täsmällisestä sisällöstä oli kuitenkin selvää, etteivät mahdollinen arviointi tai sitä seurannet toimenpiteet olleet riittäviä sen takaamiseksi, että myös liikkumiseen apuvälineitä käyttävät ja tässä tapauksessa erityisesti pyörätuolilla liikkuvat henkilöt voisivat yhdenvertaisesti käyttää vastaajakunnan liikuntapalveluita, ladata liikuntakeskuksessa asioimiseksi tarvitsemaansa ranneketta sekä asioida vastaajakunnan liikuntapalvelukeskuksessa. Lautakunta katsoi vastaajakunnan laiminlyöneen velvollisuutensa edistää yhdenvertaisuutta.

Lautakunta kielsi vastaajakuntaa uusimasta syrjintää, ja liikuntapalvelukeskuksen osalta myös jatkamasta syrjintää. Lautakunta asetti kieltopäätöksensä tehosteeksi 20 000 euron uhkasakon. Lautakunta suositti vastaajakuntaa maksamaan hakijalle 3 000 euron hyvityksen häneen kohdistuneesta syrjinnästä.