Koulutukseen hyväksyminen
XX.XX.2017 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2017
YVTLTK/3XX/2016
Koulutukseen hyväksyminen, Syrjintäolettama, Transsukupuolisuus
Lainvoimainen
Hakija katsoi tulleensa syrjityksi, kun häntä ei ollut hyväksytty ammattikorkeakoulun järjestämään seksuaalineuvonta –täydennyskoulutukseen. Koulutukseen hyväksymisen edellytyksenä oli aiempi sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tutkinto, joka hakijalta puuttui. Hakija katsoi, etteivät koulutukselliset rajoitukset edistäneet yhdenvertaisuutta, ja että asiassa olisi tullut ottaa huomioon yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu positiivinen erityiskohtelu hakijan transsukupuolisuudesta johtuen.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että ammattikorkeakoululla oli oikeus asettaa täydennyskoulutukseen ottamisen edellytykseksi määrittelemiään aikaisemmin suoritettuja tutkintoja edellyttäen, ettei niiden asettaminen perustu syrjiviin syihin. Hakijan selvityksestä ei ilmennyt, että häntä olisi kohdeltu hänen henkilöönsä liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin muita kyseiseen koulutukseen hakeneita.
Hakija ei myöskään esittänyt selvitystä siitä, ettei hän olisi henkilöönsä liittyvän syyn vuoksi voinut hankkia koulutukseen hyväksymisen edellytyksenä ollutta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tutkintoa, joten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei hakijan kohtelu ollut edellyttänyt ammattikorkeakoulun kohdistavan hakijaan positiivista erityiskohtelua hänen tosiasiallisen yhdenvertaisuutensa edistämiseksi taikka syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai poistamiseksi.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei asiassa ollut syntynyt syrjintäolettamaa ja hylkäsi oikaisuvaatimuksen.