Esteettömän autopaikan järjestäminen
XX.XX.2021 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2021
YVTLTK/8XX/2020
Autopaikka, Kohtuulliset mukautukset, Vammaisuus
Lainvoimainen
Hakija on henkilö, jolla on liikuntavamma. Hän pyysi vastaajia järjestämään hänelle esteettömän autopaikan asumassaan taloyhtiössä. Hakija pyysi, että hän voisi vaihtaa oman autopaikkansa viereistä autopaikkaa vuokraavan henkilön kanssa. Vastaajat eivät tähän suostuneet. Hakija vuokrasi ja maksoi kahta autopaikkaa, jotta hän pääsi esteettömästi liikkumaan autoonsa ja pois autostaan.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että hakijan mahdollisuuteen liikkua, käyttää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia yhdenvertaisesti muiden kanssa vaikutti olennaisesti se, että hän joutui maksamaan kahdesta autopaikasta tai muutoin hänellä ei ollut esteetöntä autopaikkaa käytettävissä. Lautakunta katsoi, että hakijalla on ollut vammastaan johtuva tarve kohtuulliseen mukautukseen esteettömän autopaikan järjestämisessä. Asiassa oli arvioitava, olisiko mukautuksen tekeminen vastaajille kohtuullista ja olivatko vastaajat ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin kohtuullisen mukautuksen toteuttamiseksi.
Sekä vastaajat että hakija toivat esiin vaihtoehtoja siitä, miten esteetön autopaikka voitaisiin järjestää hakijalle. Hakija ja vastaajat olivat osin erimielisiä siitä, oliko autopaikan järjestämisen vaihtoehdoista neuvoteltu. Lautakunta katsoi, etteivät vastaajat olleet heinäkuun 2020 jälkeen kommunikoineet autopaikan järjestämisestä suoraan hakijan kanssa. Lautakunta totesi, että osa vastaajan esittämistä vaihtoehdoista lautakunnalle eivät olleet kohtuullisia, eikä olosuhteisiin soveltuvia yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetulla tavalla.
Asunto-osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaate ei estänyt kohtuullisten mukautusten tekemistä, koska mukautusten tarkoituksena on vammaisen henkilön mahdollisuus nauttia ja käyttää kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Lautakunnan vireillä oleva käsittely ei myöskään estä kommunikoimasta hakijan kanssa asiasta ja tekemästä kohtuullista mukautusta hakijalle. Käytännössä hakija joutui vuokraamaan kahta autopaikkaa pidemmän aikaa, koska vastaajat eivät ryhtyneet toteuttamaan esittämiään ratkaisuvaihtoehtoja tai neuvotelleet asiasta suoraan hakijan kanssa. Kahden autopaikan vuokraamista ei voitu pitää kohtuullisena mukautuksena, koska saadun selvityksen perusteella asia olisi ratkaistavissa myös toisin. Asiassa ei esitetty, että mukautuksesta aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia vastaajille. Asiassa oli huomioitava, että asunto-osakeyhtiössä oli vapaana useita paikkoja ja esimerkiksi hakijan autopaikan viereistä autopaikkaa käytti henkilö, joka ei ole talon asukas.
Lautakunta katsoi, että vastaajat olivat evänneet hakijalta kohtuulliset mukautukset, kun vastaajat eivät riittävästi kommunikoineet hakijan kanssa esteettömän autopaikan järjestämisestä, eivätkä ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin kohtuullisen mukautuksen toteuttamiseksi, Vastaajat eivät varmistaneet hakijalle esteetöntä autopaikkaa hänen omassa asuintalossaan. Lautakunta katsoi vastaajien syrjineen hakijaa yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjinnän kiellon vastaisesti ja kielsi vastaajia jatkamasta tai uusimasta hakijaan kohdistuvaa syrjintää.