Avustajan pääsymaksu
XX.XX.2019 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2019
YVTLTK/5XX/2018
Pääsymaksu, Syrjintäolettama, Vammaisuus
Lainvoimainen
Hakija oli aikonut vierailla perheineen vastaajayhtiön puuha- ja eläinpuistossa. Hakijan lapsella, A:lla (s. 2012), on diagnosoitu määrittämätön älyllinen kehitysvamma ja lapsuusiän autismi. Hakija oli tiedustellut käyntiä ennen vastaajalta, pääsisikö hän yhdessä A:n kanssa tämän avustajana maksutta sisään puuhapuistoon. Yrityksestä oli vastattu hänelle, että puuhapuistoon pääsevät maksutta sisään vain asiakkaaseen työsuhteessa oleva henkilökohtainen avustaja ja pyörätuolia käyttävän asiakkaan avustaja. Hakija pyysi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa toteamaan, että vastaaja oli menetellyt asiassa syrjinnän kiellon vastaisesti.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei saadun selvityksen valossa ollut perusteltua aihetta olettaa, että A:n oikeus saada vastaajan puuha- ja eläinpuiston palveluja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa olisi edellyttänyt maksuttoman sisäänpääsyn myöntämistä hakijalle tai muitakaan kohtuullisia mukautuksia. Selvityksestä ei myöskään ilmennyt, että A olisi vieraillut kyseisessä puistossa ja että hakija olisi tällöin maksanut sisäänpääsymaksun, jonka hän on kokenut syrjiväksi. Koska asiassa ei ollut syntynyt syrjintäolettamaa, lautakunta hylkäsi hakemuksen.