Avustaja lentomatkustamisessa

XX.XX.2018 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

XX.XX.2018

YVTLTK/3XX/2017

Avustaja, Avustaminen, Kohtuulliset mukautukset, Lentomatkustaminen

Lainvoimainen

Kuulo- ja näkövammaiselta hakijalta, jolla oli priority -turvatarkastuslinjan käyttämiseen oikeuttava business -luokan lentolippu, oli evätty kulku priority –turvatarkastukseen, koska hänen henkilökohtaisella avustajallaan oli economy –luokan lentolippu, joka ei oikeuttanut priority –turvatarkastuslinjan käyttöön.

Ottaen huomioon, että Asetuksen (EY) N:o 1107/2006, liite III mukaan, jos vammaisella tai liikuntarajoitteisella henkilöllä on mukanaan avustaja, tämän on voitava antaa pyydettäessä tarvittava apu lentoasemalla sekä ilma-alukseen nousussa ja sieltä poistumisessa, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että asiassa oli syntynyt syrjintäolettama
yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetun asianmukaisen ja tarpeellisen mukautuksen epäämisestä, jolloin todistustaakka kääntyy. Vastaajan on olettama kumotakseen näytettävä, ettei se ole menetellyt yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjintäkiellon vastaisesti.

Vastaaja oli antamassaan selvityksessä todennut, että hakijan pyytämä kohtuullinen mukautus olisi tullut tehdä, mutta se oli erehdyksessä evätty hakijalta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että vastaaja oli myöntänyt kohtuullisen mukautuksen epäämisen hakijalta, joten asiassa syntynyt syrjintäolettama ei kumoutunut.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi A Oyj:n evänneen hakijalta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetun kohtuullisen ja tarpeellisen mukautuksen lentokentän turvatarkastuksessa ja kielsi A Oyj:tä jatkamasta hakijan tai kenenkään muun vammaisen henkilön syrjintää.

Koska vastaaja oli todennut, että hakijan pyytämä mukautus olisi tullut tehdä ja selvittänyt ryhtyneensä toimenpiteisiin, jotta vastaava kohtuullisen mukautuksen epääminen ei toistuisi, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei katsonut aiheelliseksi asettaa uhkasakkoa kieltopäätöksensä tehosteeksi.