Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta antoi syrjinnästä julkisissa joukkoliikennepalveluissa kaksi päätöstä, joista toisessa lautakunta ensimmäisen kerran kielsi ikäsyrjinnän
Ikäsyrjintää koskeva kieltopäätös
Hakija, joka on yli 30 –vuotias opiskelija, katsoi vastaajan syrjineen häntä, kun se asetti hänelle hänen ikänsä perusteella lisäedellytyksen opiskelija-alennuksen saamiseksi vastaajan järjestämissä julkisissa joukkoliikennepalveluissa. Hakijalta oli edellytetty myönteisen opintotuki- tai kuntoutusrahapäätöksen liittämistä opiskelijan matkakorttia koskevaan hakemukseen, mutta samaa ei edellytetty alle 30-vuotiailta opiskelijoilta.
Vastaaja kiisti menetelleensä asiassa syrjivästi.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan syrjineen hakijaa sekä välittömästi hänen ikänsä perusteella että välillisesti yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lautakunta kielsi vastaajaa uusimasta tai jatkamasta hakijaan kohdistunutta syrjivää menettelyään. Lautakunta asetti vastaajalle kieltopäätöstensä tehosteiksi 20 000 euron suuruiset uhkasakot.
(Ään.)
(Ei lainvoimainen)
Kohtuullisia mukautuksia koskeva kieltopäätös
Hakija katsoi, ettei hän voi käyttää vastaajan järjestämiä julkisia joukkoliikennepalveluja yhdenvertaisesti muiden kanssa, koska hän ei näkövammastaan johtuen pysty käyttämään vastaajan matkakortin arvo-ominaisuutta. Hän pyysi vastaajalta kohtuullisena mukautuksena vapautusta matkakortin arvo-ominaisuuden käytöstä. Vastaaja katsoi, että hakijan mahdollisuus käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä yhdenvertaisesti muiden kanssa oli turvattu muilla tavoin.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei vastaaja ollut esittänyt asiassa sellaista selvitystä, joka olisi kumonnut asiassa syntyneen syrjintäolettaman. Näin ollen lautakunta katsoi vastaajan evänneen hakijalta kohtuulliset mukautukset ja kielsi tätä uusimasta hakijaan kohdistunutta syrjintää.
Ottaen huomioon, että hakijalla on 1.1.2018 alkaen ollut mahdollisuus saada näkövammansa perusteella vastaajan maksuton matkakortti, eikä hänellä ole siten ollut kyseisestä ajankohdasta alkaen tarvetta näkövammastaan johtuville, matkojensa maksamiseen liittyville kohtuullisille mukautuksille vastaajan järjestämissä julkisissa joukkoliikennepalveluissa, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei uhkasakon asettaminen ollut käsillä olevassa asiassa tarpeellista.
(Ei lainvoimainen)
Tapausselosteet on kokonaisuudessaan julkaistu yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan internet-sivuilla: Tapausselosteet 2018 - Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
Lisätietoja:
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan pääsihteeri Juhani Kortteinen
p. 0295 150151
[email protected]
Julkaistu 21.6.2018