Syrjintä kielen perusteella poliisilaitoksen asiakaspalvelussa

XX.02.2025 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Hakija oli asioinut vastaajan poliisiasemalla tehdäkseen rikosilmoituksen ruotsiksi. Asiakaspalvelussa ollut poliisi oli kysynyt ruotsiksi, puhuuko hakija suomea, mihin hakija oli vastannut kieltävästi. Keskustelu oli tämän jälkeen jatkunut ruotsiksi, mutta poliisi ei ollut kyennyt puutteellisen ruotsin kielen taitonsa vuoksi ottamaan rikosilmoitusta vastaan. Poliisi oli kertonut, ettei paikalla ollut ruotsinkielistä henkilökuntaa ja oli pyytänyt hakijaa tekemään ilmoituksen sähköisesti, mihin hakija oli suostunut. Hakija oli tehnyt rikosilmoituksen sähköisesti ruotsiksi. Vastaaja päätti olla aloittamatta esitutkintaa. Päätös toimitettiin hakijalle ensiksi suomeksi ja myöhemmin hakijan pyynnöstä ruotsiksi.

Lautakunta katsoi, että yksinomaan poliisilaitos on vastaaja asiassa ja jätti tutkimatta hakemuksen siltä osin kuin se koski poliisilaitoksen palveluksessa ollutta poliisia.

Vastaajan mukaan vaihtoehtona olisi ollut etsiä ruotsinkielinen työntekijä ja että tämä olisi järjestetty, mikäli hakija olisi halunnut tai vaatinut sitä. Lautakunta totesi, ettei poliisi kuitenkaan ollut asiakaspalvelutilanteessa ilmoittanut hakijalle tällaisesta vaihtoehdosta. Vastaajalla on kielilain 23 §:n mukainen velvollisuus huolehtia oma-aloitteisesti siitä, että hakijan kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Lautakunta katsoi, että hakija on jättänyt tekemättä ilmoituksen suullisesti, koska hän on kokenut, ettei vastaaja ole kyennyt palvelemaan ruotsiksi, kun poliisi oli todennut, ettei paikalla ollut ruotsinkielistä henkilöstöä.

Lautakunta totesi, että vastaajalla on ollut velvollisuus huolehtia siitä, että yksilön kielelliset oikeudet jokaisessa yksittäistapauksessa voivat toteutua esimerkiksi sopivilla työvuorojärjestelyillä tai varmistamalla, että henkilöstössä on kielitaitoisia henkilöitä (HE 92/2002 vp, s. 72). Oikeutta käyttää omaa kieltään viranomaisasioinnissa kielilain 10 §:n mukaisesti ei ole rajoitettu koskemaan ainoastaan kirjallista asiointia.

Lautakunta katsoi, että hakijan kielelliset oikeudet eivät olleet toteutuneet kokonaisuudessaan, minkä seurauksena hakijaa oli kohdeltu epäsuotuisammin kuin suomenkielistä henkilöä vertailukelpoisessa tilanteessa olisi kohdeltu. Asiassa oli syntynyt olettama välittömästä syrjinnästä kielen perusteella.

Syrjintäolettamaa ei kuitenkaan syntynyt koskien poliisin antamaa neuvontaa tai siksi, että vastaaja ei ottanut rikosasiaa uudelleenkäsittelyyn. Syrjintäolettamaa ei myöskään syntynyt sen perusteella, että päätös toimitettiin hakijalle ensiksi suomeksi ja vasta pyynnöstä ruotsiksi. Lautakunta totesi, että päätös oli esitutkintalain mukaisesti laadittu epäillyn kielellä ja toimitettu pyynnöstä kohtuullisessa ajassa ruotsinkielisenä käännöksenä.

Syrjintäolettaman kumoamisen osalta lautakunta katsoi, että hakijan erilainen kohtelu ei ollut perustunut lakiin yhdenvertaisuuslain 11 §:n mukaisesti. Vastaaja ei siten ollut kumonnut syrjintäolettamaa.

Lautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan kohdistuvaa syrjintää.

Ottaen huomioon vastaajan yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaisen velvollisuuden edistää yhdenvertaisuutta, lautakunta määräsi vastaajan kuuden kuukauden kuluessa toteuttamaan toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että yksilöiden kielelliset oikeudet toteutuvat jokaisessa yksittäistapauksessa vastaajan asiakaspalvelussa.

Lautakunta asetti antamansa kiellon ja määräyksen tehosteeksi 3 000 euron uhkasakon. Lautakunta suositti vastaajaa maksamaan hakijalle 750 euroa hyvitystä. Vastaaja on ilmoittanut maksaneensa hakijalle yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan suositteleman hyvityksen.