Päiväkotiin johtavan kulun esteellisyys

XX.06.2025 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Asiassa olivat hakijoina varhaiskasvatusikäinen lapsi ja hänen vanhempansa, jotka käyttävät liikkumiseen pyörätuolia. Lapsen kunnallinen varhaiskasvatus järjestettiin 2.7.2024 lukien heinäkuun 2024 ajan väliaikaisesti muussa kuin hänen omassa päiväkodissaan. Väliaikaisen päiväkodin kivituhkasta koostuvalta piha-alueelta asfaltoidulle pääoven edustalle oli siten korkea nousu, että se ei ollut yhdenvertaisesti kuljettavissa pyörätuolilla etenkään lasta sylissä kuljetettaessa.

Toinen hakijavanhemmista oli 2.7.2024 vastaajakuntaan yhteydessä asiasta, minkä seurauksena vastaajakunta oli ryhtynyt toimenpiteisiin. Vastaajakunnan lukuun kiinteistönhoidosta vastaava yritys oli luvannut korjata tilanteen. Liikkuminen kyseisessä kohdassa oli kuitenkin ollut haastavaa edelleen 11.7.2024, jolloin vastaajakunnan ylläpitopäällikkö oli käynyt paikan päällä. Kivituhkaa pyrittiin 12.7.2024 tiivistämään täryn avustuksella, mikä ei kuitenkaan parantanut kuljettavuutta riittävästi. Lopulta 18.7.2024 vastaajakunta asfaltoi päiväkodin piha-alueen kulkureitin. 

Lautakunta totesi, että kulku piha-alueelta päiväkodin pääovelle oli korjaustoimenpiteistä huolimatta järjestetty 18.7.2024 saakka siten, että se oli omiaan aiheuttamaan vaaraa hakijoiden terveydelle erityisesti perheen vanhempien kuljettaessa lasta sylissään. Hakijoille oli näin aiheutunut vähäistä suurempaa haittaa. Lautakunta totesi, että vastaajakunnalla olisi ollut mahdollisuus ryhtyä aktiivisempiin toimenpiteisiin korjaustöiden asianmukaisuuden varmistamiseksi heti saatuaan 2.7.2024 viestin kulun esteellisyydestä, ja ettei sen ennen 18.7.2024 toteuttamilla toimenpiteillä voitu katsoa olevan merkitystä arvioitaessa syrjintäolettaman syntymistä. Lautakunta katsoi, että asiassa syntyi olettama hakijoihin 2.7.–18.7.2024 kohdistuneesta välillisestä vammaisuuteen perustuvasta syrjinnästä.

Vastaajakunta esitti tehneensä päiväkodin piha-alueen rakentamisratkaisut siten, että piha-alue olisi mahdollisimman hyvä ja turvallinen ensisijaisesti sitä käyttäville lapsille. Lautakunta piti tätä tavoitetta sinänsä yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyväksyttävänä. Vastaajakunta ei kuitenkaan ollut selvittänyt, että tavoitetta ei olisi voinut saavuttaa tavalla, joka olisi vaikuttanut vähemmän piha-alueelta päiväkodin pääovelle johtaneen kulkureitin yhdenvertaiseen kuljettavuuteen. Piha-alueelle lopulta tehdyn asfaltoidun kulkureitin katsottiin myös osaltaan osoittavan, että alkuperäiset rakenteelliset ratkaisut eivät olleet yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla asianmukaisia ja tarpeellisia niillä tavoiteltuun, sinänsä hyväksyttävään tavoitteeseen nähden. Lautakunta katsoi, että vastaajakunta ei ollut kyennyt kumoamaan asiassa syntynyttä syrjintäolettamaa, ja että sen menettelyssä oli näin ollen ollut kyse hakijoihin vammaisuuden perusteella kohdistuneesta välillisestä syrjinnästä. Lautakunta kielsi vastaajakuntaa uusimasta syrjintää.

Lautakunta arvioi asiaa myös yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettujen kohtuullisten mukautusten epäämisen kannalta. Lautakunta totesi, että hakijoilla oli ollut vanhempien vammaisuudesta johtuva tarve kulkureitin mukauttamiselle yhdenvertaisesti kuljettavaksi. Tämä tarve oli ollut vastaajakunnan tiedossa siten, että sille oli syntynyt mukautusvelvollisuus sen päättäessä sijoittaa lapsen väliaikaiseen päiväkotiin. Kun vastaajakunta ei kuitenkaan ollut tehnyt hakijoiden tarvitsemia mukautuksia ennen 19.7.2024 valmiina ollutta asfaltointityötä, lautakunta katsoi vastaajakunnan syrjineen hakijoita 2.7.–18.7.2024 epäämällä heiltä kohtuulliset mukautukset.

Lautakunta arvioi vielä, oliko vastaajakunta laiminlyönyt yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentissa ja 6 a §:ien 1 momentissa tarkoitetun yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuutensa. Lautakunta totesi, että varhaiskasvatuksen järjestäjänä vastaajakunnan on säännöksissä tarkoitettua arviointia tehdessään otettava huomioon kaikki yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä tarkoitetut kielletyt syrjintäperusteet, vammaisuus mukaan lukien, ja että asiakaskunnan nopea vaihtuvuus ja nopeasti muuttuvat tarpeet huomioon ottaen yhdenvertaisuuden toteutumista on arvioitava myös pidemmällä aikavälillä. Esitetyn selvityksen perusteella oli selvää, etteivät vastaajakunnan arviointi tai siitä seuranneet toimenpiteet olleet riittäviä sen takaamiseksi, että myös liikkumiseen apuvälineitä käyttävät henkilöt voisivat yhdenvertaisesti päästä kyseiseen toimipaikkaan.

Lautakunta totesi vielä, että vastaajakunnalla on velvollisuus arvioida toimintansa vaikutuksia yhdenvertaisuuteen myös tehdessään päätöksiä. Tässä tapauksessa vastaajakunnan oli tullut arvioida, miten sen päätös lapsen sijoittamisesta väliaikaisesti kyseessä olleeseen varhaiskasvatuksen toimipaikkaan vaikutti yhdenvertaisuuden toteutumiseen, ottaen huomioon se vastaajakunnankin tiedossa ollut seikka, että lapsen huoltajat käyttivät liikkumiseen pyörätuolia. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että vastaajakunta olisi päätöstä tehdessään arvioinut yhdenvertaisuuden toteutumista. Vaikka arviointi olisi tehtykin, oli lautakunnan näkemyksen mukaan kuitenkin selvää, etteivät arviointi tai siitä seuranneet toimenpiteet olleet riittäviä sen takaamiseksi, että hakijalapsella ja hänen huoltajillaan olisi yhdenvertainen mahdollisuus päästä kulkemaan kyseessä olleeseen varhaiskasvatuksen toimipaikkaan.

Lautakunta katsoi vastaajakunnan laiminlyöneen velvollisuutensa edistää yhdenvertaisuutta. Lautakunta suositti vastaajakuntaa maksamaan kullekin hakijalle 500 euroa hyvityksenä heihin kohdistuneesta syrjinnästä.