Syrjintää kielen perusteella lasten päivystyksessä

XX.09.2025 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Yhdenvertaisuusvaltuutetun hakemuksessa ruotsinkielinen asianomistaja oli käynyt lasten päivystyksessä huoltajansa kanssa. Sairaanhoitajan vastaanotolla hoitaja oli ruotsiksi kysynyt asianomistajan toivetta puhua ruotsia. Hoitaja oli samalla sanonut, ettei hän välttämättä hallitse kaikkia ruotsinkielisiä termejä, vaan käyttää osittain keskustelun aikana suomenkielisiä termejä. Asianomistajan mukaan sairaanhoitaja oli lisäksi pyytänyt häntä tarvittaessa kääntämään joitakin sanoja suomeksi. Asianomistaja oli tällöin selostanut asiansa suomeksi, mutta käyttänyt joitain ruotsinkielisiä sanoja, joita hän ei osannut suomeksi. Hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen asianomistaja kirjattiin ulos. Hänelle järjestettiin hoitokontakti ruotsinkieliseen tiimiin.

Lautakunta totesi, että vastaajalla on kielilain mukaan velvollisuus huolehtia siitä, että yksilöllä on tosiasiallinen mahdollisuus valita, kumpaa kieltä hän haluaa käyttää, ja että yksilö luopuu oikeudestaan käyttää kieltään vain vapaasta tahdostaan. Vastaajan on huolehdittava siitä, että kielelliset oikeudet toteutuvat kussakin yksittäistapauksessa esimerkiksi työvuorojärjestelyillä tai varmistamalla, että henkilöstössä on kielitaitoisia henkilöitä. Koska kyse oli alaikäisestä, joka oli hakeutunut hoitoon psyykkisen huonovointisuuden vuoksi, oli vastaajalla ollut erityinen vastuu ottaa ensi sijassa huomioon asianomistajan etu.

Lautakunta piti uskottavana, että asianomistaja oli puhunut suomea, koska hän oli kokenut, ettei hänellä ollut käytännössä muuta vaihtoehtoa. Vastaanotto oli edennyt suomeksi ilman, että sairaanhoitaja oli puuttunut asiaan silloinkaan, kun oli käynyt ilmi, että asianomistajalla oli vaikeuksia selittää asiansa suomeksi. Lautakunta katsoi, että vastaaja ei ollut huolehtinut siitä, että asianomistajalla oli ollut tosiasiallinen mahdollisuus valita oman kielensä. Asianomistajaa oli kohdeltu epäsuotuisammin kuin suomenkielistä henkilöä olisi kohdeltu vertailukelpoisessa tilanteessa, koska asianomistajan perustuslaissa säädettyä oikeutta käyttää omaa kieltään vastaajan palveluissa ei ollut toteutunut. Asiassa oli siten syntynyt olettama välittömästä syrjinnästä kielen perusteella.

Lautakunta totesi, ettei vastaaja vapautunut velvollisuuksistaan sillä perusteella, että asianomistajan asia oli edellyttänyt lääketieteellistä erityisosaamista ja vastaajalla oli ollut puutetta ruotsinkielisestä henkilökunnasta. Lautakunta katsoi, ettei asianomistajan erilainen kohtelu ollut perustunut lakiin yhdenvertaisuuslain 11 §:ssä edellytetyllä tavalla, eikä vastaaja ollut kumonnut syrjintäolettamaa.

Koska yhdenvertaisuusvaltuutettu oli saattanut asian vireille lautakunnassa, oli lautakunnalla toimivalta valtuutetun vaatimuksesta antaa kieltopäätös, joka ulottuu sekä asianomistajaan että sellaisiin asianomistajiin, joita ei ole nimetty. Ottaen huomioon, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella vastaaja ei kyennyt takaamaan ruotsinkielisiä psykiatrisia palveluita päivystyksessä myöskään yleisellä tasolla, lautakunta katsoi olevan perusteita ulottaa kielto koskemaan myös nimeämättömiä potilaita.Lautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta syrjintää lasten päivystyksessä asianomistajaa sekä muita potilaita kohtaan, joiden oma kieli on ruotsi. Lautakunta asetti kiellon tehosteeksi 5 000 euron uhkasakon. Lautakunta suositti vastaajaa maksamaan 3 000 euron hyvityksen asianomistajalle.

Päätös ei ole lainvoimainen (päivitetty 10.3.2026).