Vastatoimien kielto liiketoiminnassa
XX.XX.2024 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
XX.XX.2024
YVTLTK/XX/20XX
Hyvitys, Liiketoiminta, Pääsykielto, Sosiaalinen media, Uhkasakko, Vastatoimi
Lainvoimainen
Hakija on esittänyt sosiaalisessa mediassa huomioita vastaajan tilojen ja niissä järjestettävien tilaisuuksien yhdenvertaisuudesta. Hakija on muun muassa kiinnittänyt huomiota vastaajan tilojen esteellisyyteen ja siihen, että yleisötilaisuuksien järjestäminen sellaisissa tiloissa on yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää. Hakijan ollessa osallistumassa vastaajan tiloissa järjestettyyn tapahtumaan hänelle ilmoitettiin, ettei hän olisi tervetullut vastaajan tiloihin.
Vastaaja on todennut ilmoittaneensa, ettei hakija ole tervetullut sen tiloihin, sillä hakijan toiminta sosiaalisessa mediassa on haitannut vastaajan liiketoimintaa. Hakijan toiminta on johtanut esimerkiksi tilaisuuksien ja siten työntekijöiden työvuorojen peruuntumiseen sekä aiheuttanut vastaajalle kielteistä mainetta.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi vastaajan kohdelleen hakijaa epäsuotuisasti sen vuoksi, että hakija oli vedonnut sosiaalisessa mediassa sekä yhdenvertaisuuslaissa säädettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, että ryhtynyt toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lautakunta katsoi, että vastaajan menettelyssä oli kysymys yhdenvertaisuuslain 16 §:ssä kielletystä vastatoimesta.
Lautakunta kielsi vastaajaa jatkamasta tai uusimasta vastatoimea ja asetti kiellon tehosteeksi 5 000 euron uhkasakon. Lautakunta suositti lisäksi vastaajaa maksamaan hakijalle 2 000 euron hyvityksen.